Vihreät – De Gröna

Suvaitsevaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta

Ihmisarvo tulee syntymälahjana jokaiselle, pyytämättä ja ilman ehtoja. Sen jälkeen me ihmiset käytämme paljon aikaa ja energiaa toistemme arvottamiseen eri perustein. Syntymän jälkeinen eriarvoistuminen tapahtuu ihmisten tekemin päätöksin. On inhimillistä arvostaa yksiä ja jopa väheksyä toisia, mutta se ei oikeuta kohtelemaan ketään syrjivästi eikä epätasa-arvoisesti sukupuolen, iän, ihonvärin tai minkään muunkaan ominaisuuden perusteella.

Yhdenvertaisuus ei tarkoita samanlaisuutta. Tasa-arvo on edelleen haaste, esimerkiksi miehen ja naisen tasa-arvo. Otan toisen esimerkin: meidän jäykkä työelämämme vaatii mielellään kovaa 100%:sta suoritusta kaikilta, ikään, vointiin tai elämäntilanteeseen katsomatta. Joko työkykyinen tai työkyvytön on jäykkää ajattelua, työkykyisyys ja sitä eriasteisesti alentavat ja heikentävät tekijät on moniulotteinen ilmiö. Paljon on jo tehty esimerkiksi työhön kuntoutumisen ja osasairauspäivärahan eteen. Paljon on vielä tekemättä sen eteen, että työpanos voi eri syistä tai eri aikoina olla 10% tai 90% tai jotain siltä väliltä.

Suomesta on aina lähdetty maailmalle milloin mistäkin syystä: uutta oppimaan, leipää tienaamaan, parempaa elintasoa tai uusia kontakteja hakemaan, turvattomuutta tai tehtyjä virheitä pakoon, esimerkiksi. Olemme pitäneet oikeuttamme lähteä itsestään selvyytenä samoin kuin oikeutta ja mahdollisuutta palata.

Muualla ajatellaan samoin, eivät muut ihmiset maapallolla ole sen kummempia. Me emme voi avata ovia vain itsellemme ja sulkea toisilta. Euroopan unionin jäsenenä ja Schengen alueeseen kuuluvana Suomen valtio on jo valintansa tehnyt. Nyt meidän kansalaisten tehtävänä on edelleen oppia ja tottua maailman muuttumiseen, katukuvan kirjavuuteen ja monikulttuurisuuteen. Ehkä kitisten mutta yhtä lailla olemme tottuneet pyörätuolilla liikkuviin ja mielenterveyskuntoutujiin ratikoissa ja busseissa; erilaisuus ei riitä perusteeksi asua laitoksessa! Avautuva Suomi olkoon meille hyvien tapojen ja suvaitsevaisuuden harjoitusmaasto, jossa omaa identiteettiämme kunnioittaen otamme tulijat vastaan ja opetamme maan tavoille, heidän identiteettiään kunnioittaen.

Näissä vaaleissa voit ottaa kantaa, haluatko Suomen sulkeutuvan vai pidätkö ovet avoinna ihmisten ja vaikutteiden tulla.

riitta skoglund 28.1.11


KANSAN EDUSTAMINEN ON PALVELUTEHTÄVÄ

Riitta Skoglund
riitta.skoglund@gmail.com

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Kirjaudu