Riitta Skoglund

Helsinkiin kotiutunut Lapinkarjalainen

Olen 57-vuotias perheellinen psykologi ja psykoterapeutti Lassilasta ja työskentelen Helsingin kaupungin Laakson Psykiatrian poliklinikalla. Vuosikymmenten kokemus mielenterveystyöstä ja psykiatrisesta avohoidosta sekä tavallisen naisihmisen, puolison ja äidin työntäyteinen arki ovat poliittisen ajatteluni ja toimintani perusta. Psykologina työskentelyyni on 2000-luvulla eniten vaikuttanut perheterapeutiksi kouluttautuminen.

Terveydenhuollon ja sairastamisen haasteiden päivittäinen kohtaaminen on opettanut, etteivät vain yksilölliset ominaisuudet ja sairastumisalttius selitä psyykkistä ja muuta pahoinvointia. Terveys ja sairastaminen kuten myös hoidon ja palvelujen saaminen ovat suuresti liityksissä muuhun hyvä- tai huono-osaisuuteen yhteiskunnassa. Pelkkä palveluiden järjestäminen ja lisääminen, niin tärkeää kuin se onkin, ei voi olla vastaus ongelmiin, vaan vastauksia on etsittävä yhteiskunnan rakenteista ja päätöksenteosta.

Luonto ja hiljaisuus virkistävät

Synnyin Ivalossa 1953 sen aikaisiin vaatimattomiin oloihin. Evakkotielle joutuneille ja hävitetyssä Lapissa toisensa kohdanneille vanhemmilleni minun sekä veljeni syntymä oli ilo ja merkitsi tulevaisuuden toivoa, kuten lapset kaikkialla. Lapsuudessa ja nuoruudessa asuimme isän työtehtävien myötä eri puolilla Lappia. Ivalon parakista Rovaniemelle muuttaessamme oli ihmetyksen aiheena kerrostalon keskuslämmitys; lattialla tarkeni paljain jaloin! Se oli tuntuva ja konkreettinen elintason ja elämänlaadun kohotus. Sallassa aloitin kansakoulun ja viiden kilometrin koulumatkan vuoksi sain upouuden polkupyörän; tarpeettomiin ostoksiin ei ollut varaa. Muoniossa pääsin yksityiseen oppikouluun, vaikka sellaistakin näkemystä kylillä esitettiin, ettei koulussa tule kuin herroja…

Lapissa harvaanasutun maan arki tuli tutuksi, ja luonnosta ja hiljaisuudesta tuli minulle lopuksi elämää tärkeitä virkistymisen ja elpymisen lähteitä. Ylioppilaaksi kirjoitin Lauritsalan Yhteiskoulusta ja sen jälkeen vietin vuoden vaihto-oppilaana USA:ssa Connecticutin valtiossa itärannikolla.

Monesta kiinnostunut

Aloitin opinnot Helsingin Yliopistossa syksyllä 1972 palattuani kesällä Yhdysvalloista. Kontrasti jenkkien individualismin ja suomalaisen 70-luvun opiskelijamaailman taistolaisvaiheen välillä oli tyrmäävä, jopa ahdistava, ja liian suuri sulateltavaksi silloin. Koen suorastaan mykistyneeni yhteiskunnallisesti, jos olin suutani auki vielä saanutkaan. Yhteiskunnallinen luokkaretki Suomen salomailta maan pääkaupungin yliopistoon oli muutenkin vaativaa, enkä edes ymmärtänyt sitä silloin kuten nyt.

Pääaineeni soveltavan psykologian lisäksi aineyhdistelmääni kuului kasvatustiedettä ja filosofiaa; valtiotieteellisestä tiedekunnasta sosiaalipsykologiaa ja sosiologiaa, lääketieteen puolelta psykiatriaa ja lastenpsykiatriaa. Silloiset opinto-ohjelmat sallivat tiedonjanon tyydyttämisen vapaammin ja porukalla innostuimme eri näkökulmista. ”Kuppila-cum laude” taisi tulla suoritetuksi ainakin mukana roikkumalla.

Harrastukseni ovat pikemminkin ajanviettoa, hyvinvointia ja mielenkiinnon kohteita kuin erityisiä “hobbyja”, joissa olisin asiantuntija. Paljon mukavuudenhalua! Liikunnasta olen oppinut pitämään, koska se tuntuu hyvältä ikääntyvässä kehossa; vesijuoksen, pyöräilen työmatkoja, teen palstaviljelytöitä, käyn keskustelukävelyllä ystävän kanssa ja kaipaan viime aikoina sivuun jäänyttä joogaa. Hyvään kirjaan uppoutuminen on kuin tekisi pienen matkan. Haastava sudoku on pikakonstini irti päivän töistä. Tykkään marjastaa ja sienestää, ja kiireetön kokkaaminen on rentouttavaa. Kesäloma kuluu mökillä pohjoisessa, jossa tykkään kököttää rannalla ja tuijottaa järvelle, viihtyä itsekseni. Lapin kesässä siellä on joskus istuttava toppatakissa. Matkailu virkistää ja avartaa, mutta myös arveluttaa tämänasteisella ympäristötietoisuudella.

Kaikilla ikäluokilla annettavaa

Omasta vaillinaisuudesta ei ole mikään niin paljon opettanut kuin vanhemmuus. Nyt kuulun ikääntyviin, jopa ikääntyneisiin. Tässä iän koen syrjäytymisuhkaa mm. teknisen ja virtuaalimaailman kehityksen yhä kiihtyessä samalla kun oma keho ja mieli hidastuvat, haurastuvat. Ymmärrän siis muutosvastarintaa, mutta uudet haasteet myös opettavat, ja kyky pyytää apua on erityisen tärkeä taito! Yhteistyössä erilaisten ihmisten kanssa näen erilaisia tapoja hahmottaa maailmaa. Nuorten kanssa yritän pysyä mukana muutoksissa ja säilytän uteliaisuuteni, vanhojen kanssa seulon olennaista epäolennaisesta ja ikäiseni jakavat kohtalon, nauravat kanssani ja auttavat jaksamaan.

Luottamustehtäväni valtuustokaudella 2009-2012

• varavaltuutettu
• Helsingin Kaupunginorkesterin johtokunnan jäsen
• sosiaalilautakunnan varajäsen
• aikuispalvelujen toisen muutoksenhakujaoston varajäsen
• Helsingin Vihreät ry:n hallituksen jäsen 2009-2011
• Helsingin Vihreät Naiset ry:n hallituksen varajäsen 2009-2010
• Lassilan palstaviljelijät ry:n jäsen ja tilintarkastaja 2009-2010
• Suomen Psykologiliiton jäsen ja Etelä-Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsen
• Helsingin Psykologiyhdistyksen hallituksessa ja Seksuaalipoliittisen yhdistyksen hallituksessa olen toiminut 1980-luvulla

Riitta Skoglund 28.1.11